Finnanimation brändiuudistus
Aloitimme Finnanimation brändi-ilmeen uudistamisen vertailukehittämisellä. Tutustuimme huolella eri kulttuurialan toimijoihin, niin kotimaalaisiin toimijoihin kuin myös kansainvälisiin järjestöihin. Kokosimme havaintojemme pohjalta listan, jossa kävimme läpi muiden toimijoiden designissa toistuvat elementit.
Panimme merkille, että moneen muuhun järjestöön verrattuna Finnanimationin logo sekä siinä esiintyvä lumiukkohahmo oli designiltaan naivistinen. Se ei välittänyt ajatusta vaikutusvaltaisesta globaalista toimijasta, vaan enemmän lapsille suunnattuun toimintaan keskittyvästä järjestöstä.
Halusimme uuden logon muotokielen olevan dynaamisen riisuttu. Tästä syystä perusmuodossa valikoitui jatkuvuuden universaali symboli, eli ympyrä. Se on atavismi yhdistyksen vanhaan logoon, mutta myös kuvastaa globaalia kansainvälisyyttä. Yhdistämällä ulkoisen kehän sisempiin ympyröihin loimme illuusion liikkeestä ja pysyvästä muutoksesta.
Logon anatomia
Finnanimationin uusi logo koostuu useasta polyseemisesta elementistä, jotka täydentävät toisiaan.
I. Muoto: Logon muoto symbolisoi yksinomaan animaatiolle olennaisia osia, eli liikettä ja aikaa. Ympyrästä huokuva pyörivä liike edellyttää akselia, eli kolmiulotteisuutta. Aika ilmenee kellon muodossa, joka yhdistettynä liikkeeseen luo neliulotteisen aika-avaruuden. Nämä yhdessä luovat minimalistisen presentaation huippupisteen, joka onnistuu pakkaamaan yhteen välittömästi tunnistettavaan symboliin kaiken olennaisen. Muodon yleisyyden vuoksi se ei tietysti riitä erottumaan yksinään, vaan toimii holistisesti yhdessä kokonaisuuden kanssa. Perinteisemmässä merkityksessä muodon mieltää maapalloksi, joka kuvaa yhdistyksen globaalia luonnetta.
II. Staattinen liike: Logon läpileikkaavat pienemmät ympyrät kuvaavat animaatiolle olennaista liikettä, prosessin vaiheita (tweening / onion skinning) sekä noudattavat samaan aikaan vanhan logon lumiukkohahmon suun linjaa, luoden hienovaraisen yhteyden ja tuttuuden vanhaan logoon. Lähekkäin olevat ympyrät viestivät myös Finnanimationin toiminnalle olennaisista komponenteista, eli yhteistyöstä ja yhteisöllisyydestä.
III. Väri: Sininen väri Inbetween Blue vahvistaa logon kansainvälistä teemaa ja yhdistyy mielikuvaan suomibrändistä. Tämä väri yhdistetään usein myös teknologiaan ja uusiin innovaatioihin, mikä kuvastaa hyvin muutoksia, jotka Finnanimationin uusi hybridistrategia tuo tullessaan.
IV. Kokonaisuus: Logo on yhdistyksen toimintaa kuvaava, yksinkertainen, helposti tunnistettava ja toisinnettava.
Brändiväri
Päädyimme käyttämään brändin päävärinä logossa käytettyä Inbetween Blueta, joka erityisesti yhdistettynä valkoiseen luo mielikuvan suomalaisuudesta, mutta toimii silti myös korostamaan yhdistyksen globaalia skaalaa.
Sinisen jälkeen toiseksi väriksi valikoitui oranssi Key Orange, joka on kunnianosoitus vanhan logohahmon lumiukon porkkananenälle. Oranssi on myös turvallinen ja tehokas vastaväri siniselle. Tämän lisäksi valitsimme korosteväriksi vielä magentan Magenta Process, jota voimme käyttää säästeliäästi mm. painotuotteissa.
Muut graafiset elementit
Brändi-ilmeen graafiset elementit jatkavat logon pyöreitä, kepeitä muotoja. Tämä saa aikaan kevyen ja leikkisän ulkoasun, samalla kuitenkin jättäen ammattimaisen lopputuloksen.
Liikegrafiikka
Animaation keskiössä on aina liike, jonka takia varmistimme, että uusittu ilme toimisi yhteen liikkuvien elementtien kanssa. Animoimme verkkosivuja sekä muuta materiaalia varten useita vedoksia logosta ja muista brändielementeistä.
Uudet verkkosivut
Tavoite
Uusien sivujen tavoite on tarjota animaatioalan ammattilaisille, journalisteille ja harrastajille kattava portaali suomalaiseen ja kansainväliseen animaatioalaan, samalla esittelen Finnanimationin uusitun brändi-ilmeen.
Halusimme lopputuloksen, jossa käytettävyys on niin käyttöliittymän kuin yleiskokemuksen osalta hiottu tappiinsa, samalla kuitenkaan unohtamatta tyylikästä visuaalisuutta.
Yleisilme
Sivujen värimaailmaa hallitsee Inbetween Blue ja puhdas valkoinen, joka luo heti yhteyden Suomen kansallisväreihin. Pitäytymällä virtaviivaistetussa värimaailmassa pystyimme tekemään käyttökokemuksesta selkeän.
Asiakkaan toiveesta sivujen sisältövalikko on hampurilaismallinen. Tämän ansiosta sivujen yläpalkki pysyy rauhallisena, vaikka se sisältääkin hakutoiminnon ja linkit sosiaalisen median kanaviin.
Etusivu
Asiakkaalle oli tärkeää, että sivujen vahvana elementtinä on liike. Tästä syystä päädyimme käyttämään sivun hero-sektiossa editoitua versioita koostamastamme Showreel-videosta. Video on helppo päivittää aina tuoreempaan ja se tarjoaa ajankohtaisen kuvan Finnanimationin jäsenyritysten toiminnasta.
Liike jatkuu seuraavassa sektiossa, jossa on logon pohjalta luotu lottieanimaatio, sekä lyhyt Finnanimationin esittely. Sivun alaosaa taas hallitsee Facebook-syöte, jonne yhdistyksen ajankohtaiset asiat päivittyvät.
News
Artikkeleita ei haluttu niiden luomissyklien takia erityisesti painottaa tai tuoda perinteiseen tapaan esille etusivulla, joten teimme niille oman sivunsa. Sivun yläosassa on Finnanimation omat artikkelit ja linkki arkistosivulle. Alaosasta löytyy taas organisoidusti Finnanimationin huolella valitsemat alan tärkeimmät mediat, joita seurata.
Events
Events-sivujen toteuttamisessa haasteena oli löytää, integroida ja muokata ominaisuuksiltaan ja suorituskyvyltään sopiva tapahtumakalenteri sivuille, jonka käyttäminen ja päivittäminen olisi yksinkertaista myös asiakkaalle. Kattavan vertailun jälkeen päädyimme The Events Calendar -lisäosaan, jonka ansiosta sivuston ilmeeseen sopiva tapahtumakalenteri oli helppo toteuttaa kustannustehokkaasti.
Companies
Companies-sivut oli aikaisemmin vain pitkä lista kaikista jäsenyrityksistä. Uudistuksen myötä päädyimme rakentamaan kaikille jäsenille omat sivut, joita jokainen yritys voi helposti osaltaan päivittää. Companies-yläsivulla jäsenyritysten järjestys on randomisoitu joka kerta kun sivun lataa, jotta jokainen yritys on tasavertaisesti esillä.
About us
Toimme About us -sivulle entistä selkeämmin esiin Finnanimation hallituksen sekä yhteistyökumppanit, sekä loimme logo kit -osion eri logotiedostojen helppoa levitystä varten.